toimisto@vag.fi

Ajankohtaista golfkentästä, alkeiskursseista ja vähän muustakin

Ajankohtaista golfkentästä, alkeiskursseista ja vähän muustakin

Kenttä tullaan pitämään suljettuna toistaiseksi ja ilmoitamme erikseen kentän avaamisesta. Sääennuste ei ikävä kyllä lupaa hyvää ja tilanne voi jatkua yöpakkasten takia vielä useita päiviä.

Maanantaiksi 26.4. suunniteltu alkeiskurssi tullaan myös siirtämään parempaan ajankohtaan, sillä golf on kuitenkin kesälaji ja haluamme tarjota aloittelijoille mukavan elämyksen kentällä. Ensimmäiset alkeiskurssit ovat olleet kysyttyjä ja 3 ensimmäistä on jo myyty loppuun. Maanantaina julkaisemme kurssiaikataulut toukokuun loppuun asti ja avaamme nettiajanvarauksen kursseille.

Klubitalolla on riittänyt talkoolaisia jo useana viikonloppuna, josta iso kiitos Miestoimikunnan aktiiveille. Sekä miesten että naisten pukuhuoneet ovatkin läpikäyneet täydellisen ehostuksen ja niihin tulee uudet kalusteet. Myös klubitalon sauna on uusittu lattiasta kattoon ja odottaa enää kiukaan asentamista.

Myös klubitalon keittiössä tehdään päivityksiä, joilla parannetaan keittiön toimivuutta sekä palvelun laatua. Keittiöön on muun muassa tulossa pizzauuni, jonka tuotteista kerromme Fondis Golfravintolan avautuessa lisää.