caddiemaster@vag.fi

Golfkoulu

Golfkoulu

Yleistä

  • Oppilaiden suositeltava ikä on 715 v.
  • Ei tarvita aiempaa kokemusta golfista.
    • Vanhempien junioreiden golfkoulu pidetään maanantaisin ja nuorempien keskiviikkoisin niin että maanantaina tulevat yli 11-vuotiaat ja keskiviikkona alle 11-vuotiaat.
    •  Ikäraja ei ole ehdoton, ja esimerkiksi aiemmin golfia pelanneet voivat tulla nuorempinakin maanantai-illan tunneille.
    • Tarkoitus on, että maanantaisin harjoitellaan normaalivälineillä ja keskiviikkona muovimailoilla ja pehmopalloilla. 
  • Normaali säänmukainen ulkoiluvaatetus riittää.

Opetus

  • Golfkoulussa opetellaan golfin perusasioita. Pääpaino on lyönnin tuntuman opettelussa ja hauskassa toiminnassa – ei tekniikan hienouksissa. 
  • Tärkeintä on lasten viihtyminen niin että he saavat onnistumisia, uusia kavereita sekä liikuntaa.

Säännöt ja etiketti

Tavoite

  • Golfkoulu valmistaa oppilaita green card -suoritukseen.
  • Ohjaajat seuraavat oppilaiden edistymistä. Kun oppilas on saavuttanut riittävän tason, ohjaajat suosittelevat osallistumista green card -kurssille
  • Green card -kurssista saat lisätietoa golfkoulun ohjaajien tai caddiemasterin kautta.

Aikataulu ja sisältö

  • Golfkoulu alkaa maanantaina 20.5.2024 Huom! Säävaraus. Aloituspäivä varmistetaan ilmoittautuneille. 
  • Golfkoulua pidetään joka maanantai ja keskiviikko klo 1718.
  • Maanantaisin pelataan rautamailoilla ja ryhmä on tarkoitettu hieman isommille ja myös kokeneemmille, keskiviikkoisin käytetään muovimailoja, jolloin toiminta sopii pienemmillekin.
  • Golfkoulun ohjelmaan kuuluu perustaitojen opettelua ja muun muassa lähipeliä, pitkiä lyöntejä, leikkejä ja pelaamista. Ohjelmaa säädetään oppilaiden taitotason mukaisesti. 
  • Tunneille voi osallistua kerran viikossa, kaksi kertaa viikossa tai silloin kun itselle parhaiten sopii.

Ilmoittautuminen

  • Oppilaita pyydetään ilmoittautumaan etukäteen tunneille viimeistään klo 12 samana päivänä. Ilmoitus tehdään nimenhuutosovelluksella, tai sähköpostilla (vag.golfkoulu@gmail.com). Näin pystymme paremmin varaamaan riittävän määrän ohjaajia varmistamaan oppilaiden turvallisuuden.
  • Ensimmäisellä käyntikerralla (2024) täytä etukäteen yhteys- ja taustatietolomake tästä linkistä.

Hinta 

  • Kertamaksu 5€/kerta.
  • Ensimmäinen kerta on ilmainen.

Välineet

  • Et tarvitse omia välineitä. Seuralla on käytössä erikokoisia ja -kätisiä mailoja sekä palloja.

Lisätietoja

Juniorigolfarin polku Vaasan Golfissa

  • Golfkoulun ohessa oppilas voi suorittaa green card kurssin ja liittyä Vaasan Golf ry:n jäseneksi. Lisätietoja seuran toimistolta.
  • Vaasan Golfilla on useita eritasoisia valmennusryhmiä, joiden tarkoituksena on kehittää junioreiden golftaitoja.
  • Voi myös harrastaa golfia omatoimisesti kaveripiirissä, vanhempien kanssa – oman mieltymyksen mukaan.